Seppo Lehto Huk, historioitsija kysyy: Keitä ovat "suomalaiset" jatkossa? Olennaista on ajatella ja vastustaa maanosamme kansojen murhaa ja väestönvaihtoa
https://www.kansalainen.fi/viktor-orban-tulevien-vuosikymmenten-kysymys-sailyyko-eurooppa-eurooppalaisten-maanosana/
Linkit voivat tuhoutua, siksi itse teksti ohessa:
”27 vuotta sitten uskoimme, että tulevaisuutemme on Eurooppa. Nyt me olemme Euroopan tulevaisuus,” Unkarin pääministeri Viktor Orbán sanoi puheessaan Tusnádfürdőssä.
Jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneessa puheessaan Tusnádfürdőn kesäyliopiston ja opiskelijaleirin päättötilaisuudessa Viktor Orbán muisteli aikaa, jolloin hän piti puheensa päättötilaisuudessa ensimmäistä kertaa: ”Me uskoimme 27 vuotta sitten, että meillä rautaesiripun toisella puolella olevilla vapaustaistelijoilla olisi jotain tärkeää kerrottavaa 40 vuotta vauraudessa eläneelle Euroopalle”.
Pääministeri kertoi, mikä tekee maasta vahvan. Muiden avaintekijöiden lisäksi vahva maa kasvaa taloudellisesti eikä elä velaksi. Maalla on myös strategisesti tärkeiden teollisuudenalojen omistajuus, ja kaikkien jotka töitä haluavat, pitää myös töitä saada. Unkari on pääministerin mukaan käyttänyt noin biljoona forinttia ostaakseen takaisin strategisesti merkittävää teollisuutta, mikä oli yksityistetty ilman mitään syytä.
Vahva maa myös vaatii turvallisuutta, mihin kuuluu rajojen valvonta ja terrorismin vastaiset toimenpiteet, kuten myös vahva kulttuuri-identiteetti.
Siirtolaisuus ei anna vastauksia tämän päivän talousongelmiin. Työvoimapulan paikkaaminen tuomalla maahan siirtolaisia on kuin meriveden juomista: tilanne saattaa helpottaa vähäksi aikaa, kunnes pahenee entisestään.
Viitaten muslimisiirtolaisiin ja -turvapaikanhakijoihin hän sanoi: ”Me emme koskaan voi olla solidaarisia ideologioita, ihmisiä ja etnisiä ryhmiä kohtaan, joiden tavoitteena on muuttaa eurooppalainen kulttuuri”. ”Tulevien vuosikymmenien kysymys on, onko Eurooppa eurooppalaisten,” hän painotti.
”Kansallisvaltioiden täytyy suojata Euroopan rajoja. Seuraava vaihe on siirtolaisten vieminen takaisin EU:n ulkopuolelle. Kuulostaa kovalta, mutta laittomasti tulleet täytyy kuljettaa takaisin, pääministeri Orbán sanoi. ”Meidän tulee hyväksyä se tosiasia, että Euroopan maanosa ei voi olla suojaamaton.”
”27 vuotta sitten uskoimme, että tulevaisuutemme on Eurooppa,” hän sanoi viitaten ensimmäiseen esiintymiseensä Tusnádfürdőssä 27 vuotta aiemmin.
”Nyt me olemme Euroopan tulevaisuus.”
Unkarin hallitus
------------------------------------------
https://seppolehto.blogspot.fi/
-------------------------------------